Etusivu

Liisa

Autot
Juhlat
Kotiteatteri
Kuvaaminen
Sukeltaminen
Matkailu
Musiikki
Ohjelmat
Roolipelit
Ruuanvalmistus
Tietokoneet
Arkistot
Sekalainen
Sivuhakemisto

14.04.2009 Franz Josef

Olimme varanneet etukäteen puolipäiväretken Franz Josef -jäätikölle. Jäätiköille tekee retkiä ainoastaan yksi firma, joten valinnanvaikeutta ei varsinaisesti ollut. Sunnuntaisen helikopterilennon jälkeen ns. heli hike (kopterilennon ja jäätikkövaelluksen yhdistelmä) innosti, mutta hinta oli onneksi jarruna (noin 360 nzd/hlö).

Kävelimme retken järjestäjän toimistolle viereiseen kortteliin vähän ennen sovittuun aikaan. Sää oli puolipilvinen ja lämmin. Meitä oli nelisenkymmentä osanottajaa ja kaikkien varustamiseen oikeanlaisilla tarvikkeilla meni aikamoinen tovi. Jokaiselle annettiin kengät, jotka muistuttivat eräänlaisia maihareita, mutta olivat kumiteräiset ja niissä oli erillinen huopainen sisäkenkä. Liisan kengät olivat terän pituudelta suurin piirtein sopivat, mutta varreltaan ja nilkan kohdalta niin isot, että koko ajan oli pelko että jalka voisi luiskahtaa ulos. Lisäksi melkeinpä kaikkien kengät olivat joko aamun tai edellisen päivän retkien jäljiltä märät ja oli melko inhaa työntää jalkansa valmiiksi kosteaan tai jopa litisevään jalkineeseen. Sukat sentään olivat saantihetkellä kuivat ja puhtaat – tosin kengän sovittamisen jälkeen nekin olivat kosteat.

Halukkaille oli tarjolla myös goretex-takkeja ja -housuja sekä hanskat ja pipo. Lisäksi kaikki saivat erilliset nauhoilla kenkiin kiinnitettävät jääpiikit. Liisa ei saanut vielä jääpiikkejään, sillä yrityksen pyörittäessä 300 kävijän verran retkiä päivittäin, olivat käytetyimmät koot tavaroista välillä loppu.

Lopultakin koko poppoo ahtautui bussiin ja matka jäätikölle alkoi. Ajo ei onneksi kestänyt kuin muutaman minuutin, sillä noin 80 prosenttia osallistujista oli alle 20-vuotiaita ja pissisten määrä ja esiintymistiheys oli melkoisen kestämättömissä lukemissa.

Parkkipaikalta oli noin tunnin kävelymatka jäätikölle. Alkumatka oli metsäistä, mutta polku oli selkeä ja helppokulkuinen. Vähän ajan jälkeen tulimme jokilaaksoon, joka oli lähestulkoon kokonaan pelkkien kivien peittämä, lähes kasviton. Tällä hetkellä vettä ei virrannut joessa kovinkaan paljon, joten se oli helppo ylittää kivien päällä tasapainoillen.

Viimeinen osuus oli kiipeämistä ylösalas metsäisessä pöpelikössä. Tiukimmissa paikoissa oli osallistujien apuna köysi, jonka avulla pystyi tukemaan itseään. Jäi vähän epäselväksi oliko reitti valittu todella siksi ettei muualta voinut kulkea, vai oliko sen tarkoitus toimia eräänlaisena alkuverryttelynä ja pudottaa siinä vaiheessa epäsopiva aines pois retkeltä.

Jäätikön alapuolella jakauduimme kahteen ryhmään ja innostuneimmat ja parhaimman kuntoiset lähtivät yhden oppaan kanssa kiipeämään. Me jakauduimme vielä myöhemmin kahteen ryhmään. Päätimme jäädä suosiolla kaikkein helpoimpaan ryhmään; ei vähiten siksi, että sillä tavoin pääsimme eroon pahimmista nuorisopoppoista.

Oppaamme selosti jääpiikkien kiinnittämisen kenkiin ja antoi muitakin ohjeita pukeutumisen suhteen. Housunlahkeet oli laitettava sukkien sisään, jottei kukaan repisi vahingossa punttejaan jääpiikeillä. Kävimme läpi jäätiköllä liikkumisen säännöt ja miten piikkien kanssa tulisi astua. Opas pyysi Poltsin jäämään viimeiseksi, koska hän pituutensa vuoksi erottui helposti.

Aluksi nouseminen jyrkkää jäistä ja soraista rinnettä huonosti istuvilla kengillä tuntui hankalalta, mutta melko nopeasti menoon tottui. Alkunousun jälkeen jäätikkö muuttui puhtaammaksi ja kirkkaammaksi eikä soraa ja hiekkaa ollut enää lähes missään.

Jäällä vietetty aika oli yllättävän lyhyt ja tuntui, että juuri kun oli alkanut päästä sinuiksi touhun kanssa, lähdettiin laskeutumaan. Ryhmämme hitauden vuoksi emme pitäneet evästaukoa; monet porukasta ottivat jatkuvasti kuvia ja heidän sähellyksensä vei pitkiäkin aikoja. Lisäksi ryhmäämme kuului perhe, jossa oli noin 9-vuotias tyttö, joka ei tietystikään ollut kovin nopea askelmien ollessa aikuisille tarkoitettuja. Tytön äidiltä myös irtosivat nousun aikana toisesta kengästä jääpiikit ja niiden uudelleen kiinnittämisessä meni aikaa. Yksi vanhempi rouva ryhmästämme päätti myös lopettaa retken kesken ja hänet piti ohjata palaamaan toisen joukon kanssa takaisin alas.

Jälkeen päin jäi mietityttämään olisiko ollut sittenkin mukavampi tehdä kokonainen päiväretki jäätikölle. Alun perin tuntui, ettei siellä olisi ollut riittävästi nähtävää, mutta ehkäpä se sittenkin olisi ollut parempi valinta. Nyt viiden tunnin retkestä meni parisen tuntia kävelyyn jäätikölle ja pois sieltä, tunti varusteiden jakoon, tunti pukemiseen ja ohjeiden kuuntelemiseen ja vain yksi tunti varsinaisesti jäällä olemiseen.

Toisaalta jäi mietityttämään olisiko sittenkään ollut kivaa viettää koko päivä märissä, huonosti istuvissa kengissä. Vaikkei mikään himohygieenikko olekaan, tuntui, ettei kovin paljon parempaa keinoa jalkasienen saamiseen ole... Omilla vaelluskengillä tehtynä päiväretki olisi varmasti ollut mielenkiintoinen.

Palattuamme takaisin kylään Liisan oli tarkoitus käydä lukemassa sähköpostit viereisessä liikkeessä, mutta kaikkien tietokoneiden ollessa varattuja palasimme takaisin hostellille ja vietimme jälleen illan videon parissa.

Copyright (c) Paul-Erik Törrönen unless explicitly mentioned otherwise

Masseter koirakoulu

Vempain Publishing System