04.04.2009 Waitomo Caves - Tongariro

Aamu alkoi taas aikaisin, kun heräsimme noin puoli seitsemältä tarkoituksena olla valmiita lähtöön heti kun hostellin vastaanotto avautuisi puoli kahdeksalta. Kävimme vielä checkoutin jälkeen pikaisesti katsomassa netistä majoituspaikkoja Whakapapassa (Tongariro) sekä Pictonissa, ja soittojen jälkeen oli kummastakin paikasta varauksetkin. Nettisurffaus oli yhtä tuskaista kuin edellisiltanakin, sillä teinit olivat jo aamuvarhaisella pelaamassa biljardia ja elämöimässä.

Päivän matkasuunnitelmaan kuului ensin ajo Waitomoon ja sieltä Whakapapaan. Aamuajo sujui kommelluksitta, kun teillä oli harvinaisen hiljaista - rekkojakaan ei ollut kuin pari. Muutenkin liikenne Uudessa-Seelannissa on vaikuttanut hyvin rauhalliselta. Ainoastaan tienvarsikyltit varoittavat ylinopeudesta ja rattijuopumuksesta. Tähän mennessä ainoat näkemämme liikenneuhrit ovat teillä hyvinkin tiheästi lojuvat opossumin- ja haukanraadot.

Waitomossa meitä odotti kaksi luolakäyntiä. Ensimmäinen retki oli kiiltomatoluolaan (Gloworm Cave), jossa vanhempi opasrouva selitti hyvin tottuneesti sekä kyseisten hyönteisten tiedot, että myös yleisemmin luolien synnystä. Kuten muutkin tähän mennessä tapaamamme oppaat, oli hänkin kotoisin ko. alueelta ja itse asiassa luolan löytäneen maorin lapsenlapsenlapsi. Hän kertoi myös, että sekä sisarensa että poikansa oli jopa vihitty tuolla luolassa. Opimme myös, että oopperalaulaja Kiri Te Kanawa on kotoisin Waitomosta.

Retken loppuosa kuljettiin veneellä, joka lipui oppaan vetäessä sitä eteenpäin pimeässä katonvarassa olevien narujen avulla. Saimme ihastella kaikessa hiljaisuudessa katossa olevia kiiltomatokolonnia.

Toinen luola, Ruakuri, käsitteli yleisesti kalkkikiviluolia, joita Waitomon alueella oli useita. Oppaana toimi entinen opettaja, jolla oli hassu tapa hykerrellä aina välillä. Luolaverkosto oli laaja ja retki kestikin noin puolisentoista tuntia, jonka aikana kuljimme maan alla lähes kolme kilometriä. Tälläkin retkellä näimme muutaman kiiltomadon, ja saimme toistamiseen samaa tietoa, mikä oli toki ymmärrettävää retkien ollessa erillisiä kokonaisuuksia. Kummallakin retkellä saimme tietää myös melko paljon maorien suhteista luoliin, mikä oli ilahduttavaa.

Retkien jälkeen kävimme vielä pienellä kävelyllä läheiselle näköalapaikalle. Maisema muistuttikin paljon keskimaan Raurosin putouksia, jos ei sattunut katsomaan siihen suuntaan johon oli rakennettu iso (ruma) hotelli. Tämän jälkeen hyppäsimmekin sitten autoon, laitoimme navigaattorin päämääräksi Whakapapa ja lähdimme ajamaan länteen päin.

Jo paljon ennen Tongariron kansallispuistoon saapumista näimme vuorien kohoavan edessämme. LOTR:sta tutun Mt Ngauruhoen (elokuvassa Mt Doom) siluetti oli melko vaikuttava jo siltäkin etäisyydeltä. Pysähdyimme vähän ennen valtatieltä poistumista tien varteen ja Poltsi otti muutaman kuvan maisemasta.

Whakapapassa kävimme ensimmäiseksi Visitors' Centressä ostamassa kartan sunnuntain vaellusretkeä varten ja tutustumassa muutenkin tienooseen noin teoriassa. Sää sunnuntaille oli ihan lupaava, aurinkoinen ja selkeä joskin kohtalaista tuulta. Yölämpötila oli odotettavissa nollan tienoilla, joten aamun varalle oli hyvä suunnitella lämmintä päällepantavaa.

Majoituimme Whakapapa Holiday Parkiin aivan kylän keskustaan. Vastaanoton skottilainen naishenkilö oli hyvin ystävällinen ja avulias. Varasimme hänen kauttaan kyydin Alpine Crossingin lähtö- ja lopetuspaikoille. Tämä vaellusreitti ei siis ole ympyrä, vaan liki 20km pitkä suorahko reitti, joten omasta autosta ei ole retken suhteen hyötyä. Tongariro Alpine Crossingin sanotaan olevan Uuden-Seelannin kaunein päivävaellus ja sillä patikoi todella paljon väkeä. Reitti kulkee vulkaanisen alueen halki ja nousee noin 1900 metrin korkeuteen. Tongariron kansallispuisto on myös Unescon maailmanperintökohde sekä luonnon että kulttuurisen arvonsa puolesta.

Majapaikkamme oli vaatimaton mökki, jossa oli kerrossängyt kokonaista kuudelle hengelle. Varustelu oli asiallinen ja kaksi lämpöpatteria ilahduttivat kovasti. Saatuamme tavarat sisään kävimme tekemässä iltaruuan yhteiskeittiössä ja tutustuimme samalla vaellusta käsittelevään esitteeseen.

Ruokailun jälkeen päätimme vielä lähteä ajamaan ylös Whakapapa Ski Centeriin, joka oli kylän halki kulkevan tien päässä ylärinteellä. Ajatus osoittautui loistavaksi ja saimme nauttia hienoista maisemista auringonlaskuineen.

Majoitus: Whakapapa Holiday Park: mökki (ei omaa vessaa tai keittosyvennystä) korotetulla viikonloppuhinnalla 70nzd/yö sisältäen petivaatteet