03.04.2009 Rotorua

Aamu alkoi kuudelta ja huoneessa oli oikeasti kylmä. Emme olleet kääntäneet patteria päälle – kerrankin siis majoituspaikka, jossa jopa oli patteri! Onneksi lämminvesikierto toimi ja patteri oli lämmin välittömästi aukaistuamme venttiilin. Ikävänä puolena on ilmeisesti brittiläistä perua oleva eristys, joka tarkoittaa sitä, että ikkunoista vetää, joten lämmityksen teho on nimellinen.

Liisa silmäili paikkakunnan nähtävyyksiä esitteistä ja saimme kyhättyä jonkinlaisen päiväohjelman. Aluksi lähdimme kohti Tarawera-järveä, joka oli melko koukeroisen tien päässä. Matkalla näimme toisen, pienemmän järven rannalla ison joukon ihmisiä sekä kanootteja, josta päättelimme, että kyseessä olisi jonkinlainen soutukilpailu. Järven ylle oli aamuauringossa muodostunut kaunis sumuverho, mutta koska Mr Vatanen oli kuskina niin emme pysähtyneet ihailemaan näkymää. Samainen Vatanen ajoi myös eräästä risteyksestä ohi niin että pysähdyimme sitten hetkeksi ihailemaan lampaita ja lehmiä mäenrinteessä aamuauringossa.

Pääsimme lopulta perille ja lähdimme kulkemaan rantaa pitkin vievää polkua. Bongasimme muutaman vesilinnun, joista osa kyllä löytyi Uuden-Seelannin eläimistöä käsittelevästä kirjasta, mutta joille ei ei tähän hätään ollut suomenkielisiä nimiä. Joukossa oli mm. musta joutsen poikasineen. Joutsen oli aluksi melko epäileväinen, mutta kun emme tehneet muuta kuin räpsimme kuvia, se päätti sitten jatkaa sukimistaan ja lopulta ottaa tirsat. Paikalle pölähti jokin toinen sorsantapainen lintupari, jotka olivat kooltaankin äänekkäämpiä. Tuntui siltä että linnulla oli paljon sanottavaa valittavaan ääneen, ja Liisa totesikin etteivät edes staffit valita noin paljon. Auringonpaisteesta huolimatta sää oli vielä melko vilpoisa, eivätkä sormikkaat ja villasukat olleet lainkaan liikaa.

Äimistellessä aika kului yllättävän nopeasti ja sitten tulikin jo kiire takaisin Wai-O-Tapulle Lady Knox -geysiriä katsomaan. Lievällä ylinopeudella ehdimme ihan ajoissa paikalle ja istuimme muiden turistien seassa katsomassa, kun opas kerrottuaan geysirin toimintaperiaatteen pudotti saippuapalan kraateriin saaden aikaan purkauksen.

Matkalla takaisin kaupunkiin pohdiskelimme seuraavaa siirtoa ja päädyimme ajamaan Te Puia -keskukseen, joka on ihan Rotoruan keskustan laidalla ja täten meidänkin matkamme varrella. Te Puia on yhdistelmä geotermistä aluetta geysireineen ja mutalähteineen ja maorien kulttuurikeskusta (erilaiset käsityö- ja kulttuuripajat). Siellä sekä ylläpidetään maorikulttuuria opettamalla sitä halukkaille maoreille tai maoritaustaisille nuorille, että esitellään tapoja kävijöille tanssi- ja lauluesitysten sekä erilaisten näyttelyiden avulla. Kävijöillä on myös mahdollisuus seurata maoriopiskelijoiden käsitöitä (erilaisia kaiverrustöitä puusta sekä käsitöitä kuten kasvikuidusta tehtäviä laukkuja, perinteisissä esityksissä käytettäviä hameita jne). Lisäksi Te Puiassa on myös kiwitalo, jossa kävijöiden ilona on yksi lintupariskunta.

Osallistuimme maoreiden kulttuurinäytökseen, joka käsitti puoli tuntia laulua ja tanssia sekä näiden taustaa valottavia selityksiä. Esitykset olivat hyvin harjoiteltuja ja näytöksestä jäi hyvä mieli: kyse ei ollut Kanarian-matkojen tyyppisestä hyvin teennäisestä sikajuhlaohjelmasta vaan ammattilaisten kokoamasta esityksestä omasta kulttuuristaan ja tavoistaan. Lisäksi menimme opastetulle kierrokselle puistoon. Tunnin opastus sisältyi lippujen hintaan (50 nzd/hlö) ja oli todella hyödyllinen. Opas oli itse paikallinen maori ja kertoi elävästi niin puistosta kuin vastasi hänelle esitettyihin maori-aiheisiin kysymyksiin.

Lopuksi kiertelimme vielä vähän aikaa itseksemme puistossa ja kävimme katselemassa uudestaan kiwi-lintuja, tällä kertaa paremmalla onnella. Tipuset olivat ihan terraarionsa lasin takana etualalla ja oli helppo nähdä mitä ne puuhailivat.

Palasimme kämpille vasta neljän maissa iltapäivällä: olimme siis viettäneet Te Puia -puistossa yli neljä tuntia. Matkamuistoja oli ostettu runsaasti ja aurinkoakin oli tarttunut vähän. Nopeasti kokatun iltaruuan jälkeen Poltsi siirsi kuvia koneelle ja kirjoittelimme matkakertomusta ja postikortteja. Myöhemmin illalla kävimme vielä lukemassa sähköpostit. Läppärin WLAN ei toiminut, joten nettiä oli käytettävä hostellin koneilla. Yhteistiloissa oli muutamakymmen paikallista koululaista, jotka olivat ilmeisesti jonkin tapahtuman tiimoilta kaupungissa. Meteli oli järkyttävä eikä ollut kaukana, että tilanne olisi päättynyt jotenkin traagisesti, niin ärsyttävää se oli. Tarkoitus oli ollut katsoa tulevia majoituspaikkoja netistä, mutta se jäi, koska paikalla ei pystynyt olemaan yhtään kauempaa.