01.04.2009 Whangarei - sukellus Poor Knights Islandilla

Heräsimme kolmelta aamulla: ilmeisesti emme sittenkään päässeet jetlagistä niin vain.

Dive Tutukaka -keskuksen heppu nouti meidät sovittuna aikana puoli kahdeksalta aamulla. Majapaikastamme tuli mukaan kolmaskin henkilö, vanhempi herrahenkilö Ian. Aamu oli hyvin pilvinen, ja ajomatkalla Tutukakalle satoi ajoittain vettä. Perille tultuamme saimme tietää että päiväretki oli peruttu, joten Liisa päätti sitten tulla mukaan sukeltajien kanssa. Tämä osoittautui aikamoiseksi virheeksi, kuten Liisa sai myöhemmin huomata.

Koska Poltsilla oli muka oli kaikki muu paitsi painovyö ja märkäpuku, niin varustetarkistus meni helposti. Puvun yläosan kokeilu, ja se oli siinä; haalarista ei ollut mitään puhetta (puku siis sisälsi haalarityyppisen housu-osan, sekä takin hupulla). Kävelimme sitten El Tigre-nimiselle veneelle odottelemaan lähtöä, ja seuraamme liittyi Ruben Espanjasta sekä vähän myöhemmin Shannon Yhdysvalloista. Rupatellessamme siinä totesivat kumpikin ihmetyksensä, etteivät hekään kokeilleet muuta kuin takin istuvuutta sekä räpylöitä. Maskin tai kelluntaliivien koosta ei ollut mitään mainintaa. Tällä välin veneelle tuli lisää väkeä, mm. Münchenistä kotoisin oleva Wolfgang vaimoineen sekä Matthew Irlannista.

Sää merellä ei ollut kovin suotuisa ja kapteeni varoittelikin tästä lähtiessämme. Briiffauksessa käytiin läpi oksennuspussin oikeaoppinen käyttö ja muut tarvittavat toimenpiteet. Istuimme lähtiessä kuitenkin sisällä kajuutassa ja tovin vaikuttikin siltä, että kaikki menisi hyvin aallokosta huolimatta. Ensin kuitenkin Poltsin otsa oli hikipisaroiden kyllästämä ja hän päätti mennä ulos takakannelle haukkaamaan happea. Ei kauaakaan, kun Liisa liittyi seuraan. Oksensimme molemmat matkalla saarelle, Poltsi vähemmän, Liisa enemmän. Aallot olivat valehtelematta yli kolmen metrin korkuisia mikä sai 9 metrisen veneen keinumaan reippaasti ja lisäksi tuulen suunta oli lähes suoraan ajosuuntaan, joten matka kesti keskimääräistä pidemmän aikaa. Matka oli Liisan mukaan elämänsä pisin ja välillä tuntui tosiaan usko loppuvan, kun pahoinvoinnin lisäksi piti vielä keskittyä roikkumaan jostain kiinnipitäen.

Saaren luo tultuamme oli tilanne kuitenkin parempi sillä se antoi tuulensuojaa ja sukelluskohteet olivat aivan rantatörmän vieressä. Saimme kipparilta kuvauksen sukelluspaikasta, missä mitäkin oli, ja mitä kaloja voisimme nähdä. Tämän jälkeen Poltsi kasasi laitepaketin (oma regusetti). Meidät oli jaoteltu kokemuksemme mukaan, mukana kun oli sekä kokeneita, että ensikertalaisia. Poltsi kuului jälkimmäisiin, kun taas esimerkiksi saksalaisella Wolfgangilla oli jo yli 1800 sukellusta takanaan.

Ensimmäinen sukellus tehtiin ohjatusti, ja Poltsi sai parikseen Matthewin ja heidän ohjaajanaan oli 'Käs' Cassie. Sukellus meni hienosti, ja he näkivät mm. rauskuja, merietanoita sekä monen sortin kaloja. Sukellus tuntui kovin lyhyeltä; osasyynä varmaankin se, että selässä oli vain 12l alumiinipullo.

Ennen toista sukellusta kävimme veneellä ihmettelemässä saaressa olevaa luolaa sekä sen akustiikkaa. Siirryimme sitten hieman etäämmälle toiselle kohteelle. Saatuamme kuvauksen paikasta, väki teki toisen sukelluksen ilman ohjausta, mutta edelleen saman parin kanssa. Poltsi otti nyt kameran mukaan, mikä tietenkin tarkoitti sitä, että kaikki kiinnostavat kalat olivat kadonneet. Lisäksi pintavesi oli melko sotkuisaa, ja kun taivas oli edelleenkin pilvessä ei näkyvyys ollut kovin hyvä, ehkä joku 15m. Kuvia tuli räpsittyä hieman, mutta taas iski ajanpuute, kun alumiinipullo tuntui tyhjenevän yllättävän nopeasti. Turvapysähdys viidessä metrissä meni sekin leppoisasti, kun siirryimme vain lähemmäs rantaa, jossa pohja oli sopivalla syvyydellä ja keinuimme sitten edestakaisin pintaveden vietävänä. Kohteellahan ei ole korallia, vaan pohja oli hiekkaa tai merilevän peittämää kiveä. Tämän vuoksi pohjaan koskettaminen ei ollut niin kohtalokasta.

Runsaan puolen tunnin jälkeen sukeltajien oli pakko tulla takaisin ylös ja valmistauduimme sitten paluumatkalle. Liisan päivä oli mennyt ensin pahoinvoinnista toipuessa ja sitten vähiä lintuja seuraillessa. Paluumatka oli nimellisesti mukavampi, kun matkasimme myötätuuleen, mutta koska aallot kulkivat venettä nopeammin oli lopputulos paikoittain hyvinkin ”hassussa” asennossa oleva vene. Tuuli puhalsi viistoon takavasemmalta, joten välillä tuntui että paatti oli kaatumaisillaan, kun takaa tuli viistosti aaltoliike.

Pääsimme kuitenkin takaisin satamaan ja purkaannuimme huojentuneina ja huojuen betonilaiturille. Sukelluskeskuksesta saatiin lokikirjoihin puumerkit sukelluksista ja sitten (edelleen lievästi huojuen) siirryimme ulos vertailemaan kokemuksiamme. Liisa löysi sukellusfirman myyntituotteista hienoja paikallisesti käsityönä tehtyjä koruja ja yksi sormus lähtikin sitten mukaan vähän mukavampana muistona retkestä. Sukelluslaitteet sekä kamerakotelo kävivät vielä huuhtoutumassa makeassa vedessä ennen kuin kimpsut ja kampsut pakattiin. Siirryimme takaisin pakettiautoon, joka vei meidät takaisin majapaikkaamme.

Illan päätteeksi kävimme vielä katsomassa Whangarei falls -vesiputouksen, joka oli ihan majapaikkamme vieressä. Putouksen alajuoksu oli kuin pala keskimaata (Fangorn), ja Poltsi ehti sitten ottaa vielä muutaman kuvan auringon jo laskiessa mailleen.