2.11 Nairobi-Nakuru

Aamiaisen jälkeen pakkaudumme safariautoihin samoissa porukoissa kuin edellisiltanakin. Kuskit lähtevät ostamaan pyytämiämme juomia, joita sitten nautitaan lähipäivien ajan - autossa kun tulee vietettyä useita tunteja päivässä. Meidän autokuntamme on hyvin askeettinen ja yksimielinen ja tilaamme ainoastaan vettä. Samalla osa matkalaisista lähtee vielä pankkiin vaihtamaan rahaa, joten lopulta istumme vajaan tunnin parkkipaikalla pysäköidyssä autossa... Vaikka mihinkä sitä lomalla olisi kiire.

Automatka kohti Nakurua on elämys monessa mielessä. Meidän matkalaistemme päät pyörivät kyllä urakalla katsellessamme afrikkalaista elämänmenoa auton ikkunoista. Vähän matkaa Nairobin ulkopuolella ajamme ylämäessä ohi rekasta, jonka perässä roikkuu polkupyöräilijä saaden ilmaisen kyydin. Näemme myös kaikenlaisia kekseliäitä ja mielenkiintoisia kuljetusratkaisuja: kuinka moni suomalainen kuljettaisi puista keittiönsohvaa poikittain tarakalla?

Pysähdymme näköalapaikalla katsomassa hautavajoamaa. Paikassa on myös jännittävän tuntuinen vessa, josta ei ehkä kannata kertoa enempää...

Francis poikkeaa loppumatkasta Gilgil-nimiseen pikkukaupunkiin tankkaamaan. Kaupunki on aikamoinen näky pienine kojuineen ja liikkeineen. Suurimmat naurut saamme kuitenkin huoltoaseman vieressä olleesta pienestä työmaasta, jossa muutama mies nojailee betonirummun nurkalla vieressään kyltti "Danger! Slow work in progress".

Gilgilin jälkeen tie, joka oli pääkaupungista maalle päin ajaessa muutenkin huonontunut koko ajan, muuttuu kokoelmaksi reikiä maassa höystettynä runsaalla pölyannoksella. Liikenteen yleinen olemus oli alkanut jo valjeta meille suomalaisillekin. Liikennekulttuuri ei perustu niinkään tiukkoihin sääntöihin, vaan yleiseen joustavuuteen. Jos tie on niin leveä, että siinä mahtuu kulkemaan kolme tai neljä autoa rinnan, voi siinä sitten ajaa niin monta rinnan. Jos tie kapeneekin, joku voi ohittaa ja toiset väistävät. Vaikka pölypilvi edessämme onkin ajoittain läpitunkematon ja jää arvoitukseksi miten Francis voi ylipäänsä nähdä mitään ajaessaan, ei kyydissä pelota. Anna ja Anssi meinaavat tukehtua nauruun takapenkillä hyppiessään kuoppien tahdissa metrin ja toisenkin ylöspäin.

Lievästi pölyisinä ja ravisteltuina saavumme lounasaikaan Nakuru Lodgeen, joka sijaitsee kansallispuiston sisällä. Saamme perinteisesti tervetulojuomat ja kantajat saattavat meidät huoneisiimme. Lounas on runsas ja kasvisruokaa on tarjolla aivan loistavasti. Kaikki ruokalajit on myös merkitty nimillä, jolloin noutopöydässä on helppo asioida.

Lounaan jälkeen kahvittelemme uima-altaan vieressä. Hotellin aidan takana olevalla aukealla näkyy paviaaneja, joiden touhuja seuraamme. Sadekuuro ajaa meidät hetkeksi sisään lepäämään.

Iltapäivän puistoajo on elämys - ja yllätys. Olimme matkalle lähtiessämme kuvitelleet, että tulemme näkemään joitakin eläimiä ja yritimme jo valmiiksi asennoitua niin, ettemme ainakaan pettyisi jos katseltavia ei olisi kauhean paljoa. Kaikkea kanssa. Nakuru pullistelee elämää ja jo ensimmäinen tunti ylittää kaikki toiveemme. Näemme kirahveja, vesipuhveleita, vilahduksen nukkuvaa leijonaa, pelikaaneja, helmikanoja, flamingoja, malibuhaikaroita, thompsoningaselleja, vesiantilooppeja ja varmaan vielä paljon muutakin.

Ennen illallista Poltsi tuo ilmoille kohtuullisen teknisen ongelman. Hän oli Suomessa kokeillut, että kuvien siirtäminen onnistuu ja tyhjentänyt soittimestaan kaikki biisit saadakseen sinne tilaa kuvia varten. Tiedostojen deletointi sotki kuitenkin laitteen niin, että vehje tilttaa käynnistyksen yhteydessä. Tunnelma on aika lamaantunut kun tajutaan, että ensimmäisen varsinaisen matkapäivän jälkeen muistikortti on 75 prosenttisesti täynnä eikä ole tietoa, mihin loppuja kuvia voisi laittaa.

Illallinen on vähintään yhtä suuri gastronominen nautinto kuin lounaskin. Syötyämme hyvin ja paljon jäämme hetkeksi baariin, jossa on luvassa jonkinlainen esitys. Esitys koostuu neljästä paikallisesta, jotka tekevät erilaisia sirkustemppuja. Lähdemme kesken nukkumaan.

Poltsi painii vielä soittimensa kanssa ja loppujen lopuksi laite alkaa toimia. Paniikki poistuu ja pääsemme nukkumaan. Yön äänet kaskaineen ja lintuineen ovat aikamoiset. Peitto on vielä Nairobinkin hotellin huopaa ohuempi ja huoneessa on asteita +17. Liisa kiskoo paksun fleecen päälleen ja palelee silti.