Kiva headerkuva
Etusivu

Festarit
Keikat
Levyt

Get legal. Get OpenOffice.org

Nummirock 2007

Puuhkis, taas merkattu Juhannuksen kohta käymällä Nummirockissa. Tänävuonna säähaltiat olivat ainakin menossa mukana, aurinko helotti mukavasti, ainoastaan torstai-yö koetteli hieman teltta-alueella oleilevia.

Festari oli tälläkertaa jälleen 'kolmipäiväinen', tosin ensimmäinen päivä koostui kahdesta bändistä jotka kummatkin esiintyivät olutteltassa, joten kyseessä oli enemmänkin warmup kuin varsinainen festaripäivä. Torstain esiintyjinä oli Forever One, joka koveroi ihan mukiinmenevästi Sentencediä ja meno oli hyvää. Sensijaan toisen bändivalinnan kohdalla festarijärjestäjät olivat menneet kyllä hieman pieleen. Turmion Kätilöt oli selkeästi liian iso bändi esiintymään noin pienessä tilassa mikä sitten aiheuttikin sen että edessä oli vallan mahdoton tungos ja lopputelttakin oli täpösen täynnä. Inferno-lava olisi ollut sopivampi paikka ko. bändille.

Perjantain korkkasikin sitten Moonsorrow joka teki hyvän työn, StS teki niinikään taattua laatua vaikkeivät kylläkään mikään festaribändi olekaan. Ehkä ilahduttavin keikka oli Ensiferumin esiintyminen Inferno-lavalla. Setti pysyi koossa, yleisöllä oli hauskaa ja meno oli mahtavaa. Waltari repäisi niinikään hyvän keikan varsinkin Hatakan energisen lavaesiintymisen johdosta. Waltarin viisuvalinta osui ainakin omasta puolesta nappiin eikä edes 20 minsan progeviisu (joka siis oli vain puolet koko viisusta) ollut yhtään sen huonompi kuin muut ml. hittiviisu Atmosfear. Festarin pingviiniosastoa edusti sitten Behemoth joka otti varmoin ottein luulot pois.

Lauantaina Deathchain aloitteli puolenpäivän aikaan, ja Inferno-lavalle jaksoikin raahautua ihan mukavasti väkeä. Bändi veti hyvän keikan joka herätti tehokkaasti paikalletulleita. Muuten päivä oli yleisö-osastolla melko vaisua, Ari Koivunen sai vedettyä lähinnä nuorempaa väkeä vanhempineen (sekä liudan infantiileja), mutta muuten koko päivä oli aikas hiljaiseloa. Pahiten tämä koski Krypteriaa jonka keikalle oli tullut vain muutama utelias sekä tuskin eturiviä täyttävä faniryhmä. Vasta illalla Virgin Steelen keikalla alkoi olemaan 'normaali'kokoinen yleisö, ja Annalaa lainatakseni: "Mistä ilmeestä te kaikki olette tänne tulleet?". Mokoman keikalla olikin sitten kenttä ihan täynnä eikä syyttä. Mokoma oli nappivalinta lopettamaan festarin, ja saatiin sitten kuulla jopa Takatalvi joten ehkei se yksi henkilö yleisössä ollutkaan niin pettynyt.

Tapahtuman ehkä arvokkain (ja samalla vähiten mainittu) osa ovat nuo Räminälavalla esiintyvät pikkubändit. Tänäkin vuonna valittujen seassa oli sellaisia helmiä jotka olisivat hyvinkin voineet esiintyä Inferno- ja jopa vihreällä lavalla taitojensa puolesta. Erityisesti pitää mainita Charisma, joka veti loistavan setin siitä huolimatta että paikalle oli tullut vain kourallinen ihmisiä, Hateform sekä Excalion, joka musiikillisesti veti Ari Koivusen 10-0. Mutta elämä ei ole reilua.

Torstai

Forever One

Perjantai

Moonsorrow
Swallow The Sun
Scar Symmetry
Iron Sphere
Waltari
Graveworm
Fourpointsix
Ensiferum
Behemoth
Pofony
Sworn Enemy
Nicole
Rotten Sound

Lauantai

Deathchain
Machine Men
Charisma
Before The Dawn
Ari Koivunen
Excalion
Thunderstone
Krypteria
Hateform
Born From Pain
Virgin Steele
Tacere
Pain Confessor
Mokoma

Sekalaista

Erinäisiä sekoilukuvia

Katso myös:
2007 festarit
Nummirock 2006
Nummirock 2005
Nummirock 2004