Kiitokinkku ja betoniporsas

Staffordshirenbullterrieri eli staffi on iloinen ja mutkaton koira, joka on kätevän kokonsa ja mukautuvan luonteensa vuoksi noussut suosituksi perheenjäseneksi etenkin nuorten kaupunkilaisten parissa. Vaikka staffi onkin ennen kaikkea hyväntuulinen seurakoira, ei sen omistajan pidä kuitenkaan unohtaa rodun menneisyyttä taistelukoirana.

1700-luvulla koiratappelut olivat suosittuja Iso-Britanniassa. Taistelukoirina käytettiin aluksi bulldoggi-tyyppisiä koiria, mutta myöhemmin niitä risteytettiin terrierien kanssa nopeuden ja ketteryyden lisäämiseksi. Tuloksena oli koiratyyppi, jolla oli bulldoggin voima ja rohkeus sekä terrierin vauhti ja valppaus. Lisäksi sen ajan kehitttymättömän lääketieteen myötä koirilla tuli olla myös erittäin korkea kipukynnys: omistajat tikkasivat nelijalkaisensa itse kokoon tappelun jälkeen – mikäli koirasta oli eläjäksi. Vain vahvimmat ja sisukkaimmat pääsivät siten jatkamaan sukuaan. Ulkonäkö ei missään vaiheessa ollut jalostuskriteeri.

Koiratappelut kiellettiin saarivaltiossa 1835. Sata vuotta myöhemmin Englannin Kennel Club tunnusti “Bull and Terrier” -koiran. Koska varsinainen bullterrieri-nimitys oli jo käytössä, syntyi uudesta rodusta staffordshirenbullterrieri sen Luoteis-Englannin osan mukaan, jossa kaivosmiehet kasvattivat koiria tappeluihin.

Suomeen ensimmäiset staffit kotiutuivat 1960-luvun alussa ja 1965 syntyi ensimmäinen pentue. 2000-luku on ollut staffien nousukautta. Vuonna 2001 rekisteröitiin noin sata yksilöä, 2002 noin 140 ja 2003 kaikkien aikojen ennätys, 180! Rodun harrastajat ovat sekä iloisia että huolestuneita rekisteröintien ja pentujen kysynnän kasvusta.

Ensimmäisenä staffin alkuperäisen käyttötarkoituksen, taistelemisen, näkee sen ulkomuodosta. Sillä on erittäin vahvat leuat ja suuri suu – on väitetty, että staffin puruvoima olisi suurempi kuin rottweilerin! Etenkin uroksilla on vartaloon nähden hyvin suuri pää. Bulldoggin peruja ovat myös leveä rinta ja tanakka seisonta. Terrieriristeyksistä kumpuaa taas tavaton ketteryys ja kimmoisuus: monet epäilevät staffien esi-isinä käytetyn kumisia superpalloja, niin vauhdikkaita ne monesti ovat! Taistelukoiramenneisyyden huomaa myös, kun omistaja yrittää kalastaa innostunutta staffia vaikkapa koirapuistossa. Yhtä helppoa on tavoitella pientä saippuapalasta! Staffi on luotu sellaiseksi, ettei siitä helpolla saa otetta.

Monia pelottaa staffin ulkonäkö. Etenkin naurava staffi voi jonkun mielestä näyttää kauhistuttavalta, kun suuren kidan valkoinen hammasrivistö loistelee auringonvalossa. On kuitenkin vaikea olla näkemättä pienten silmien pilkettä ja ilosta sikkuraa: yleisesti ottaen staffi rakastaa kaikkia ihmisiä, etenkin pieniä sellaisia. Taistelukoiran tuli aikanaan olla vihainen muille koirille, muttei missään nimessä ihmisille.

Monissa Keski-Euroopan maissa staffit ovat joutuneet kiellettyjen rotujen listoille tai niiden pitoa valvotaan tarkasti. Ulkonäkönsä vuoksi staffeja ovat hankkineet sellaiset ihmiset, joille ei minkäänlaista koiraa tai muutakaan eläintä soisi. Staffeista tai staffiristeytyksistä on kehitelty vihaisia vahtikoiria, taistelukoiria tai jonkinlaisia raatelukoneita jengien, huumeiden ja rikosten täyttämässä elämänpiirissä. Suomessa staffit ovat onneksi kuitenkin melko hyvässä maineessa ja puolustavat asemaansa erinomaisina seura- ja harrastuskoirina.

Rotumääritelmän mukaan staffi on lannistumattoman rohkea, sitkeä ja peloton, erittäin älykäs ja ehdottoman luotettava. Sen ominaispiirteisiin kuuluu pitää ihmisistä ja eritoten lapsista.

Rohkeus, sitkeys ja pelottomuus ovat kaikki ominaisuuksia, joita taistelukoiralta vaaditaan. Se ei saa missään vaiheessa antaa periksi, vaan sen täytyy tapella lannistumatta viimeiseen henkäykseensä asti. Sitkeys on myös terrierien päälimmäinen luonteenpiirre: metsästävä terrieri jaksaa möyriä luolassa päiväkausia. Vaikka varsinaista metsästysviettiä ei läheskään kaikilla staffeilla ole, on peräänantamattomuus kuitenkin sille ominaista.

Kotikoirana staffin silmiinpistävimmät luonteenpiirteet ovat iloisuus ja ystävällisyys. Vain erittäin harvat yksilöt vartioivat: yleensä staffi toivottaa tervetulleeksi kaikki sisääntulijat putkimiehestä poliisiin ja murtovarkaasta lähettipoikaan. Staffi ei myöskään ole ns. kova koira, päinvastoin. Rodussa on yhä enemmän hyvinkin pehmeitä, silkkihansikkain käsiteltäviä yksilöitä, jotka myös valitettavan usein ovat paukkuarkoja. Itsepäinen staffi kyllä osaa olla, mutta siltä löytyy myös vastaavasti suunnattoman paljon huumorintajua.

Staffi sopii useimmiten ensimmäiseksi koiraksi, koska se on vielä tarvittaessa juuri ja juuri fyysisesti hallittavissa eikä kovin vaikea kouluttaa. Koska staffi rakastaa ihmisten kanssa olemista ja touhuamista, on se myös hyvin yhteistyöhaluinen kumppani. Se on leikkisä ja melko helposti motivoitavissa. Toki on valitettavasti myös täydellisiä sohvaperunastaffeja, jotka eivät suostu sateella tai kylmällä ulos ja jotka eivät muutenkaan ole liki minkäänlaisesta toiminnasta kiinnostuneita. Nämä eivät kuitenkaan mielestäni ole rotumääritelmän mukaisia yksilöitä: yleisvaikutelman mukaan staffi on lihaksikas, TOIMELIAS ja ketterä. Itsepäiset ja mukavuudenhaluiset yksilöt muodostavat kouluttajalleen todellisen haasteen. Silti -tai ehkä juuri sen vuoksi- rodussa on jo joitakin tottelevaisuus- ja agilityvalioita ja lisää on varmasti tulossa lähivuosina. Staffi sopii myös mainiosti pelastuskoiraksi tai vaikkap koiratanssiin.

Toimeliaisuus yhdistettynä älykkyyteen tuo omistajalle runsaasti haasteita. Nuori staffi on loputon energiapakkaus, joka tarvitsee runsaasti liikuntaa ja toimintaa sekä reilusti aivojumppaa. Tarinat, joissa kerrotaan muutaman kuukauden ikäisen staffinpennun raahanneen täysimittaista sohvaa metritolkulla ennen sen repimistä pieniksi paloiksi, eivät liene täysin vailla totuuspohjaa. Suurilla leuoillaan staffi tekee halutessaan valtavasti tuhoa lyhyessäkin ajassa. Leukojen väliin joutuvat helposti esineiden lisäksi mm. isäntäväen lahkeet, sukat, varpaat ja eritoten kädet. Puremista on erittäin vaikea saada kitketyksi pennulta pois. Parhaana keinona pidetäänkin yleensä ajan kulumista: hampaiden vaihtumisen myötä tapa vähenee ja voidaan saada pois. Monilla staffeilla on kuitenkin aikuisenakin hyvää tarkoittava tapa “tervehtiä” ottamalla ihmisen käsi suuhunsa. Puremisen tarve on rodulla hyvin suuri ja tarpeeksi kestävien lelujen löytäminen on hieman hankalaa, mutta sitäkin tärkeämpää. Itse pidän myös liki päivittäistä puru- ja oikeiden luiden antamista todella tarpeellisena. Leukojen käyttö rauhoittaa koiraa ja luut antavat sille mahdollisuudet kohdistaa puruintonsa sallittuun asiaan.

Staffit leikkivät mieluiten kamppailuleikkejä ihmisten kanssa. Kaikenlainen vetäminen ja repiminen ovat niille mieleen, ja staffin saakin helposti nostettua lelustaan ilmaan – niin tiukka sen puruote on. Omistajan on kuitenkin muistettava järjenkäyttö ja mietittävä tarkkaan, milloin ja kuinka usein tällaisia leikkejä koiransa kanssa leikkii. Ne ovat eläimelle hyvin stressaavia ja saattavat helposti ns. mennä yli. Pennulle pitää tämän vuoksi jo pienenä opettaa ehdoton irti-käsky. Kamppailuleikit, esimerkiksi narupallon käyttö, ovat kuitenkin samalla myös erinomaisia motivaattoreita koulutuksessa.

Staffit osaavat helposti keksiä itselleen omia leikkejä ja leikkikaluja, jos ihminen ei järjestä nille puuhaa. Oma koirani rakastaa ulkona kaikenlaisten juurien ja oksien irti kiskomista, kantamista ja lopulta silppuamista. Myös sisällä repimis-, silppuamis- ja tuhoamisleikit ovat sen mieleen. Näitä on helppo leikkiä tyhjillä pahvilaatikoilla ja vessapaperirullan hylsyillä. Vinku- ja pehmolelut viehättävät useita staffeja, mutta eivät useimmiten kestä niiden leuoissa montaakaan minuuttia. Leikkivää staffia täytyykin aina valvoa huolella, jottei se vahingossa niele leluista irti saamiaan palasia.

Taistelukoiramenneisyys näkyy staffin suhtautumisessa muihin, etenkin samaa sukupuolta oleviin, koiriin. Staffi on harvoin aikuisena ns. koirapuistokoira. Se voidaan opettaa välinpitämättömäksi ohikulkijoita kohtaan, mutta etenkään kahden staffiuroksen pitämistä samassa taloudessa ei koskaan suositella. Leikkiessään muiden koirien kanssa staffi on usein rajuotteinen ja pitää painimisesta. Tyypillisesti se yleensä puree leikkikaveriaan poskien seuduilta ja vetää poski- ja korvakarvoista.

Staffien ihmisystävällisyys hipoo rasittavuuden rajoja. Useimmille staffeille on vaikeaa opetella ohittamaan ihmiset ottamatta kontaktia ja olemaan hyppimättä ja meuhkaamatta tervehtimistilanteessa. Monet staffit ovat varsinaisia pusukoneita, eivätkä aina muista pitää hampaitaan poissa, vaan vahingossa voivat aiheuttaa mustelmia ja ruhjeita. Läheisyys ja fyysinen kosketus ovat staffille tärkeitä. Se viihtyy iltaisin isäntäväen sylissä ja kaipaa silityksiä ja hellittelyjä. Muutenkin se on aina mieluiten perheensä mukana menoissa, eikä tahdo jäädä yksin kotiin.