Hihnarähjät ja remmiräyhät

Monien koiranomistajien joka päiväisenä murheenkryyninä on lemmikkinsä hihnakäyttäytyminen. Koira vetää hihnassa, jumittuu paikoilleen tuijottamaan muita koiria, haukkuu tai rähjää vastaantulijoille. Internet ja koulutuskentät ovat pullollaan ristiriitaisia neuvoja siitä, miten toimia. On kuristuspantaa, suihkupulloa, selättämistä ja montaa muuta kikkaa. Kuinka moni koulutusohjaaja tai omistaja kuitenkaan tietää neuvoja antaessaan ja toteuttaessaan miksi koira toimii, kuten toimii? Harva myöskään ymmärtää mitkä riskit ovat, kun käytösongelmaa hoidetaan rankaisun avulla.

Laumaeläin vai oman reviirinsä vartija?

Kaikkihan tietävät, että susi on laumaeläin. Tähän perustuen monet koiranomistajat kuvittelevat, että heidän koiransa haluaa ja tarvitsee tavata ja haistella kaikki lenkillä vastaan tulevat koirakot. Luonnossa sudet pyrkivät välttämään oman lauman ulkopuolisten eläinten tapaamista ja yleensä tappavat vieraiden laumojen jäsenet, mikäli niiden tiet risteävät jostain syystä. Vain oman lauman yksilöt hyväksytään ja lauma koostuukin lisääntyvien isä- ja äitisudesta ja niiden eri ikäisistä pennuista. Uusien tutkimusten mukaan luonnontilassa elävät villikoirat eivät edes yleensä muodosta laumoja susien tapaan, vaan elävät yksin tai korkeintaan parin, kolmen eläimen ryhmissä.

Ruotsalainen kouluttaja David Selin puhuu luennoillaan koirien sosiaalisen elämän tarpeista. Hänen mielestään jokaisella koiralla tulisi olla koirakavereita. Niitä tulisi olla koirasta riippuen suurinpiirtein muutama – etenkin, jos koiralla ei ole kotona lajitovereita. Nämä ovat sellaisia koiria, joita yleensä tavataan melko säännöllisesti vähintään kerran viikossa ja eläimet saavat vapaasti seurustella keskenään vapaana ollen esimerkiksi yhteislenkeillä ulkoillen tai leikkien. Se, ettei koira leiki lajitoveriensa kanssa, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö se silti tarvitsisi seuraa. Useimmat leikkisätkin koirat rauhoittuvat lopulta ulkoilulenkeillä vain ”hengaamaan” yhdessä. Ne etsivät mielenkiintoisia hajuja ja paikkoja ja tutkivat niitä rauhassa. Kova vauhti ei todellakaan välttämättä ole merkki siitä, että koirilla olisi aina hauskaa.

Olisi hyvä, että koiralla olisi erilaisia, erirotuisia ja –ikäisiä ystäviä. Näin se pystyisi toteuttamaan erilaisia tarpeitaan. Kavereiden lisäksi koiran elämään kuuluu ns. sekundääriryhmä. Se koostuu tutuista koirista, joita tavataan säännöllisesti esimerkiksi noin kerran kuukaudessa. Tikkataulun muotoon puetussa esimerkkikaaviossa koiran sosiaalisesta elämästä on sisimmäisessä ympyrässä oma lauma, johon kuuluvat saman perheen koirat.

Vieraita koiria tavattaessa mukavin ja stressittömin toimintatapa koiralle on nk. mennään bussilla
-systeemi. Siinä toimitaan kuten suomalaiset ruuhkabussissa: ollaan fyysisesti lähellä toisia, muttei kiinnitetä heihin huomiota eikä tutustuta. Esimerkiksi tottelevaisuuskoulutuksessa saman ryhmän koirat näkevät toisensa ja haistavat kaukaa. Ne voivat myös haistella toistensa jätöksiä ja niitä paikkoja, joissa muut ovat kulkeneet. Koiria ei kuitenkaan päästetä niin lähelle toisiaan, että ne joutuisivat fyysiseen kosketukseen. Tällä tavoin toimittaessa eläimet saavat toisistaan paljon tietoa, mutta eivät joudu äkillisiin konflikteihin. Myöhemmin, jos parin bussillamenokerran jälkeen näyttää siltä, että koirat pitävät toisistaan ja haluaisivat vaikka leikkiä keskenään, voi ne päästää haistelemaan toisiaan. Tämä tapa on erinomainen etenkin aroille ja epävarmoille koirille.

Stressi

Stressaantunut koira voi käyttäytyä epäjohdonmukaisesti ja odottamattomasti. Koiran hyvinvointia voi parantaa monella tavalla: lisäämällä fyysisiä ja henkisiä aktiviteetteja tai jossain tilanteissa myös vähentämällä niitä, vähentämällä päivittäistä yksinoloaikaa, huolehtimalla riittävästä levosta ja tarjoamalla koiralle mahdollisuuksia toteuttaa luontaisia käyttäytymistarpeitaan. Kun stressi vähenee, voi remmikäyttäytyminenkin muuttua parempaan päin. Stressi on seurausta siitä, ettei koira voi toteuttaa itseään eikä rodun- tai lajinomaisia tarpeitaan riittävästi.

Koiralle luontaista käytöstä on vältellä ikäviä asioita ja tilanteita. Mikäli samassa taloudessa on toinen koira, jonka kanssa sillä on jatkuvasti kahnausta, ei eläin voi pakata laukkuaan ja lähteä pois. Se joutuu koko ajan ylläpitämään vaaranvälttämiskäytöstä ja siten stressaantuu. Pitkäaikainen stressi voi aiheuttaa pysyviä fysiologisia muutoksia, kuten immuunipuolustuksen heikkenemistä, vaikka alkuperäinen stressin aiheuttaja poistuisi koiran elämästä.

Stressaantunut koira usein on tunneskaalan ääripäässä – joko hyvin flegmaattinen tai hyvin ylireagoiva ja kiihtynyt. Stressi voi myös olla seurausta siitä, että koira ei pikkupentuaikanaan ole saanut mahdollisuutta oppia käsittelemään turhautumista eikä se osaa ratkaista ongelmia. Näin voi tapahtua, jos esimerkiksi pentu elää ensimmäiset viikkonsa hyvin virikeköyhässä paikassa.

”Pahinta, mitä koiralle voi tehdä, on rankaista sitä sen toteuttaessa sille tyypillistä käyttäytymismallia”, sanoo brittiläinen kissojen ja koirien käytösasiantuntija Peter Neville. Noutajat haluavat noutaa, seisojat seistä riistalle. Ongelmia tuo se, jos ulkonäköjalostus on rikkonut rodulle tyypillisen käytösmallin. Noutaja, joka ei osaa luontaisesti noutaa, voi alkaakin puolustaa lelujaan ja tavaroitaan perheeltään sen sijaan, että se toisi niitä heille.

Syyt ja seuraukset

Remmirähjäämisessä, niin kuin muissakin ongelmallisiksi koetuissa käytöksissä, on olennaista pyrkiä selvittämään ensin syy miksi koira käyttäytyy kuten käyttäytyy. Käytös on aina seurausta jostain olipa se sitten pelkoa, vihaa tai saalistamisen tarvetta. Syytä voi miettiä esimerkiksi näiden kysymysten avulla:
1.mitä koira tuntee, tekee ja ajattelee nyt
2.mitä se tunsi ja ajatteli juuri ennen sitä; mikä laukaisi ongelmakäytöksen
3.mitkä tekijät ylläpitävät (ongelmallista) käyttäytymistä

Kipu on myös otettava huomioon, kun mietitään remmissä rähjäämisen syitä. Jos koiralla on jokin akuutti vaiva, kuten korvatulehdus tai hammaskipu, voi paha olo purkautua räyhäämisenä. Samoin monet krooniset nivelvaivat, kuten lonkkavika, kyynärnivelviat ja selkäongelmat, voivat aiheuttaa kipua. Ruotsalaisen koirapsykologi Anders Hallgrenin tekemän tutkimuksen mukaan 50-90 prosenttia käytösongelmista johtuu kivusta tai sairaudesta. Nykyään koirien kivunlievitykseen on olemassa monia keinoja. On olemassa eläimille sopivia kipulääkkeitä sekä akupunktio, fysioterapia, osteopatia ja kiropraktiikka, joilla koiran hyvinvointia voidaan parantaa. Kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, jos on olemassa pienikin epäilys siitä, että koira on sairas tai sillä on kipuja.

Remmissä rähjäävä koira on useimmiten epävarma itsestään. Se joutuu ohikulkijoita ohittaessaan liian lähelle vieraita koiria eikä tunne oloaan turvalliseksi. Se ei pysty hihnassa ollessaan pakenemaan tai väistämään, joten sen täytyy turvautua hyökkäykseen. Monesti omistaja vahvistaa koiran käytöstä nykimällä sitä taluttimesta tai karjumalla käskyjä. Eläin huomaa ohjaajan kiihtyvän ja tulkitsee sen niin, että tätäkin pelottaa ja että ihminen haluaakin koiran hyökkäävän. Esimerkiksi suojelukoulutuksessa koiraa kiihdytetään hihnasta nyppimällä ennen sen laskemista maalimiehen kimppuun. Mikäli koiralla vielä käytetään ohutta, mahdollisesti kuristavaakin pantaa, joka saattaa aiheuttaa kipua ja hengenahdistusta, yhdistää hauva kivun vastaantulevaan koiraan ja pitää sitä syypäänä tilanteeseen. Kaikenlainen rankaiseminen, kun koira toimii epävarmuudesta, on vahingollista ja turhaa. Rankaisu ei opeta eläimelle mitään, vaan se ainoastaan ”patouttaa” ja saattaa ohjata koiran purkamaan huonoa oloaan esimerkiksi omistajaan tai perheen toiseen koiraan. Usein stressaantunut koira saattaa kiihtyessään ohitustilanteissa purra omistajaansa.

Remmirähjäämisessä omistaja toimii usein käytöksen ylläpitäjänä. Kun rähiseminen on muodostunut ongelmaksi, alkaa omistaja vältellä kohtaamisia toisten koirien kanssa. Hän pyrkii vaihtamaan suuntaa nähdessään toisen koirakon. Tavallaan tämä onkin hyvä idea, mutta valitettavasti omistaja yleensä tekee havaintonsa liian myöhään. Kun oma koira on jo aiemmin ehtinyt havaita tulevan koiran ja alkaa jo aloittaa rähisemistään pörhistäen karvojaan, tuijottaen ja jäykistyen, palkitsee omistaja eläimen kääntymällä pois tilanteesta. Koiran mielestä sen oma käytös sai toisen koiran menemään pois: rähjääminen siis kannatti! Omistajan ratkaisu poistua tilanteesta toimii niinsanotusti negatiivisena rankaisuna: jokin epämiellyttävä poistuu, kun koira toimii halutulla tavalla. Tätä opetusmetodia käytetään esimerkiksi ns. pakkonoudossa, jossa koiraa väännetään korvasta niin kauan kunnes se ottaa noutokapulan suuhunsa.

Epävarma koira ei haluaisi tapella, mutta sille ei jätetä muita vaihtoehtoja, jos vieras koira tulee liian lähelle. Itsevarma koira ei välitä muiden murinoista, vaan noudattaa viisaampi väistää -ajattelutapaa. Itsevarmat yksilöt myös ”puhuvat hyvin koiraa” eli käyttävät ja lukevat elekieltä monipuolisesti. Murrosikäiset koirat ovat ihmistenkin tavoin vähän epävarmoja itsestään ja etenkin urokset etsivät tietyssä iässä sopivia käytösmalleja. Oikealla ohjaamisella ja vahvistamisella tilapäinen pörinä saadaan pois niin, että koirasta kasvaa aristokraattisesti muihin suhtautuva aikuinen.

On myös mahdollista, että koska koira on oppinut nauttimaan siitä helpotuksen tunteesta, joka sille tulee tilanteen lauettua, että se sen vuoksi hakeutuu tappeluihin. Samasta syystä jotkin stressaantuneet koirat saattavat esimerkiksi kaluta tai jyrsiä itseään tehden suuria haavoja; elimistön tuottaessa opiaatteja ja dopamiineja koiralle tulee hyvä olo ja kipu katoaa. Samaa käytöstä nähdään nykyään esimerkiksi nuorissa tytöissä, jotka viiltelemällä itseään vähentävät ahdistusta ja pahaa oloaan. Joillakin taistelurotuisilla koirilla muiden päälle hyökkiminen on saaliskäyttäytymistä. Siinä missä noutaja noutaa riistan metsästäjälle, on tämän koiratyypin metsästyskäytös yksinkertaistettu havaitse saalis ja tapa se -muotoon. Tällaista käytöstä on melkeinpä mahdotonta kouluttaa pois, koska se on niin sisäsyntyistä.

Siedätys ja ohjaajan toiminta

Epävarma koira tarvitsee tarpeeksi tilaa ympärilleen muita kohdatessa. Ensimmäinen sääntö ohitusharjoittelua aloitettaessa on muistaa, että toisen koirakon tulisi olla aina niin kaukana, ettei oma koira reagoi ei-toivotusti. Monesti omistajat kertovat, etteivät voi harjoitella, sillä koiraan ei ohitustilanteessa saa mitään kontaktia eikä se suostu silloin syömään makupaloja. Tämä tarkoittaa, että tilanne on eläimelle aivan liian vaikea ja se on niin stressaantunut, ettei myöskään voi oppia mitään. Etäisyyttä pitää saada niin paljon enemmän, että koira voi olla rento. Joillain koirilla tämä etäisyys on 10 metriä, joillain 30 metriä tai ylikin. Aktiivisen harjoittelun aikana on hyvä pyrkiä välttämään koiran ulkoiluttamista taajamassa vilkkaimpina aikoina, jolloin on paljon muitakin koirakoita liikkeellä. On parempi viedä koira vaikka autolla metsään ulkoilemaan, jotta sen stressitaso saadaan laskemaan ja on helpompi tehdä onnistuneita ohitusharjoituksia. Hyvä ohituskurssi osaavien vetäjien pitämänä on oivallinen tapa saada koiralle uusi käyttäytymismalli. Ohituskurssin idea on saada koirakolle paljon onnistuneita harjoituksia ja kymmeniä tai satoja toistoja kontrolloidussa ympäristössä.

Ohitusharjoittelussa käytetään metodeina siedättämistä ja vastaehdollistamista. Ensin rähisijän ärsykekynnystä pyritään vähitellen nostamaan siedättämisen avulla. Siedättämisessä koira laitetaan paikkaan, josta se näkee toisen koiran tai toisia koiria. Nämä eläimet ovat niin kaukana, etteivät vielä herätä rähjääjässä reaktiota. Parasta olisi, jos ko. koirat eivät kiinnittäisi harjoittelijaan mitään huomiota, vaan touhuaisivat jotain omia juttujaan rauhallisesti. Remmiräyhääjää syötetään antamalla sille herkkuja samaan aikaan, kun se katsoo toisia koiria. Nameja annetaan yhtäjaksoisesti ja aluksi aivan koko ajan, yksi toisensa perään. Tällä tavalla huolehditaan, että koiran stressitaso pysyy alhaisena – syöminen rauhoittaa. Samalla omistaja pystyy myös tarkkailemaan lemmikkinsä tilaa: jos namit eivät maistu, koira pitää taukoja syömisessä tai ottaa herkut todella kiihkeästi, on tilanne sille liian vaikea ja etäisyyttä on syytä kasvattaa vielä entisestään. Herkut on pidettävä helposti saatavilla. Ohjaajan on hyvä käyttää sekä harjoituksissa että lenkeillä vyölaukkua tai erillistä vyölle kiinnitettävää namipussia tätä varten.

Jos koira ei syö, ei sen kanssa voi myöskään harjoitella. Jos syömättömyys ei johdu stressistä vaan siitä, että koiraa ei yksinkertaisesti kiinnosta ruoka, on ohjaajan mietittävä mitä asialle voi tehdä. Palkintona tulee käyttää jotain, mitä koira todella tavoittelee: monelle eivät kuivamuonanappulat tai kaupan valmiit kiitospalat ole riittävän vetovoimaisia. Kielestä, sydämestä tai maksasta tehdyt namit kelpaavat monesti ronkelimmallekin koiralle. Koiran kiinnostusta palkkioon voidaan myös lisätä antamalla sille vähemmän ruokaa kupista tai lopettamalla ruoka-ajat tilapäisesti kokonaan: kaikki koiran päivittäinen ruoka annetaan palkkiona treeneissä.

Siedättäessä on tärkeää, että oma koira katsoo toisia koiria syödessään. Tämän avulla sitä vastaehdollistetaan. Vastaehdollistaminen on klassisen oppimisen muoto, jossa koiran aivot muodostavat automaattisesti eräänlaiset yhtäläisyysmerkit ärsykkeen (koira) ja seurauksen (nami) välillä. Aiemmin sama ärsyke on aiheuttanut rähinän ja synnyttänyt koirassa pelkoa, mutta nyt siedättämisen myötä koira alkaa oppia, että toinen koira onkin lupaus nameista.

Omistajan tehtävä on sekä huolehtia namien riittävän tiheästi ja jatkuvasta antamisesta että myös varmistaa, ettei omalla toiminnallaan provosoi koiraa. Taluttimen pitää olla löysänä koko ajan. Monet omistajat jännittävät jopa järjestetyissä harjoitustilanteissa niin, että vaikka toinen koira on kymmenien metrien päässä, kiristävät he automaattisesti hihnaa saaden siten koiransa kiihtymään. Koska ohjaajan puhekin saattaa olla hermostuneesti värittynyttä, on treenatessa parasta olla aivan hiljaa ja antaa koiran keskittyä harjoitteluun täysillä.

Vähitellen välimatkaa koirien välillä lyhennetään ja aletaan harjoitella haastavampia tilanteita, kuten vieraan koiran kääntymistä kohti tai sitä, että omistaja pystyy liikkumaan remmirähjääjän kanssa kohti toista koiraa. Monille ohjaajille pelkästään käveleminen, taluttimen löysänä pitäminen ja koiran jatkuva palkitseminen liikkeen aikana ovat yllättävän vaikea yhdistelmä, joten on parempi odottaa että koiran käytös on selvästi parantunut ennen kuin aletaan harjoitella liikkumista.

Naksutin on oivallinen apuväline remmikäyttäytymisen harjoittelussa. Naksuttimen ääni on ulkoilmassakin selkeä ja erottuva, ja se usein ”leikkaa” koiran tietoisuuteen paremmin kuin esimerkiksi ohjaajan oma ääni. Koiralle naksutetaan, kun se on havainnut toisen koiran mutta ei ole vielä kiihtynyt tai alkanut esimerkiksi jäykistyä. Naksauttaminen keskeyttää alkavan stressireaktion ja saa koiran kääntymään ohjaajaansa kohti palkkion saamiseksi. Tällöin mahdollinen tuijotus keskeytyy ja koira pysyy rauhallisempana eikä myöskään provosoi vastaantulijaa. Naksuttamista jatketaan tiheästi koko ohitustilanteen ajan. Koiralle voi naksuttaa eri asioista: toisen koiran katsomisesta rauhallisesti tai kontaktinpidosta ohjaajaan. Tärkeää on pitää vahvistetiheys erittäin korkeana, jotta koira ei saa tilaisuutta tehdä väärin ja alkaa kiinnittää liikaa huomiota toiseen koiraan.

Ohitustilanteissa on aina syytä pitää oma koira penkan puolella, jotta ohjaaja voi tarvittaessa estää vartalollaan joko oman tai vieraan koiran ryntäyksen. Ohjaajan vartalo toimii myös signaalina koiralle: minä olen tässä ensimmäisenä tulilinjalla, minä hoidan tämän. Samalla omistaja voi myös kaartaa hieman poispäin ohitettavasta koirakosta. Koirien kielellä on epäkohteliasta kävellä suoraan kohti toista.

Monet nuoret koirat käyvät usein makuulle nähdessään toisen koiran ja jäävät mielellään vaanimaan tätä. Tällainen käytös on syytä keskeyttää alkuunsa eikä antaa koiralle mahdollisuutta juurtua keskelle tietä. Kun ensi oireet ovat näkyvissä, on omistajan hyvä ottaa koiran pannasta tai valjaista kiinni ja taluttaa se rivakkaa vauhtia ainakin tien sivuun ellei sitten kokonaan pois tilanteesta. Makuulla oleva koira on ensinnäkin vaaraksi sekä itselleen että muille, kun se saattaa poukkaista ylös juuri pyörän ajaessa ohi. Tällainen koira on myös hyvin provosoiva muiden koirien mielestä ja saattaa suorastaan kaivaa verta nenästään: vaikka se olisikin leikkimielellä liikkeellä, voi ryntäyksen kohteeksi joutuva toinen koira kokea tilanteen totena ja hyökätä samantien sen kimppuun.

Välineet

Montaa hihnarähjää on auttanut ulkoiluvälineiden uusiminen. Hyvä panta on leveä ja tukeva ja peittää useamman niskanikaman eikä kurista tai kiristä. Rähisijälle voi myös kokeilla hyvää kuonopantaa. Sen ideana on, että tuijottavan koiran katseen pystyy hihnan avulla suuntaamaan muualle ja siten katkaistua hyökkäyksen tai sen aikeen. Koiran ajatukset ovat yleensä aina siellä, mihin sen katse on käännettynä. Kuonopannalla pystyy myös hallitsemaan voimakkaampaakin koiraa. Oikein käytettynä se on turvallinen eikä aiheuta niskaongelmia. Pannasta ei saa repiä eikä riuhtoa ja ohjaajan on pidettävä huoli, että koira ei esimerkiksi pysty kiihdytämään vauhtiaan juoksemalla hihnan päähän. Paras kuonopanta on hyvin istuva ja oikean kokoinen jättäen koiralle mahdollisuuden avata suutaan tarvittaessa. Sen käyttöä kannattaa harjoitella vähän kerrallaan kotioloissa; koira ei saa kokea pantaa rangaistukseksi, vaan sen pitämistä on hyvä harjoitella leikin ja herkkujen avulla positiivisen assosiaation luomiseksi.

Kuonopannan sijasta koiralla voi käyttää myös valjaita. Tukevat valjaat ovat yleensä koiralle kaikkein mukavin vaihtoehto ja niiden käyttö ehkäisee niska- ja selkävammojen synnyn. Suomessa vielä harvinaiset edestä kytkettävät valjaat toimivat vähän kuonopannan tavoin. Niissä on taluttimen lenkki rinnan päällä, jolloin koiran vetäessä kiristyvä hihna kääntää eläintä kohti omistajaa. Tällaisia Easy Walk -valjaita voi ostaa esim. jutun kirjoittajalta.

Hihnarähjän muuttaminen yhteiskuntakelpoiseksi koirakansalaiseksi voi koetella hermoja ja viedä kuukausikaupalla aikaa. Se kuitenkin kannattaa, koska räyhäämisestä ei nauti koira eikä omistaja. Pahimmassa tapauksessa rähjääminen johtaa lyhyempiin lenkkeihin, kaventuneeseen elinpiiriin ja harrastusten lopettamiseen. Tämä stressaa koiraa entisestään ja ongelmallinen käytös lisääntyy. Oravanpyörä on valmis.

Lukemista / muuta hyödyllistä:
Tuire Kaimio: Koirien käyttäytyminen
Emma Parsons: Ääni rauhoittaa
Anders Hallgren: Shaping
Leslie McDevitt: Control Unleashed (engl.)
Koirien hyvinvointi -dvd