Nouto

Nouto on liike, jota ilman ei tokossa pääse alokasluokkaa pidemmälle. Esineiden hakeminen ja kantaminen erilaisine kommervenkkeineen on suuressa osassa etenkin ylemmissä luokissa: voittajassa neljäsosa jaettavista pisteistä tulee noutoliikkeistä.

Noutamisen harjoittelu kannattaa aloittaa tavallisesta niinsanotusta tasamaanoudosta, jossa ohjaaja heittää kapulan ja koira odottaa noutokäskyä paikallaan perusasennossa. Kyseessä on liike eli suoritus, joka koostuu monesta eri osasesta, joten kaikki palikat pitää saada kohdalleen ennen kuin niitä aletaan yhdistelemään koemaista suoritusta silmällä pitäen. Ensimmäinen osanen on saada koira kiinnostumaan esineestä ja ottamaan sen suuhunsa.

Useimmat staffit ovat jo pennusta pitäen aikamoisia metsureita ja kantavat ja repivät mielellään keppejä. Myös lelujen ottaminen suuhun, repimisleikit ja pallon perässä juokseminen ovat monelle mieluista touhua. Mitä enemmän koira tykkää ottaa esineitä suuhunsa, sen parempi. Pikkupentua kannattaakin kehua keppien kantamisesta ja oma-aloitteisesta noutamisesta mahdollisimmin paljon jo varhain. Toisille kapula voi kuitenkin olla jonkin sortin iljetys, joten alkuharjoitteluun voi joutua joskus käyttämään paljonkin aikaa.

Naksutin on erinomainen väline noudon harjoittelussa etenkin, jos koira ei halua ottaa kapulaa suuhunsa. Aluksi koiralle naksautetaan pelkästä kapulan katsomisesta ja sitä päin kääntymisestä. Vähitellen kriteeriä nostetaan niin, että koiran pitää koskea kapulaan saadakseen palkkionsa. Kriteeriä nostettaessa tulee muistaa, että tehtävää pitää vaikeuttaa riittävän nopeasti, jotta koira saadaan tarjoamaan enemmän (uutta, lisää) käytöstä. Kun eläin tekee harjoituksen kahdesti peräkkäin onnistuen 80 prosenttisesti, on aika vaikeuttaa tehtävää. Onnistumisprosentin voi laskea konkreettisesti ottamalla 10 namipalaa esille. Koiraa pyydetään tekemään haluttu tehtävä 10 kertaa. Joka kerta, kun koira onnistuu, se saa namin. Epäonnistumisista nami laitetaan johonkin kippoon tai pöydälle. Jos harjoituksen jälkeen sivuun on laitettu kaksi namia tai enemmän, ei koira vielä osaa tehtävää riittävän hyvin. Jos nameja on yksi tai ei yhtään, on aika vaikeuttaa harjoitusta.

Seuraavaksi koiran tulee ottaa kapula suuhunsa. Useimmille se on helpompaa, jos ohjaaja itse pitää kapulaa laipasta kiinni koiran kuonon tasolla. Ihmisen avustaessa osa kapulan painosta jakautuu omistajan käteen, jolloin kapula ei tunnu niin painavalta koiran suussa. Vähitellen ihminen vähentää osuuttaan ja antaa koiran pitää itse koko kapulaa. Aluksi harjoitukset ovat erittäin lyhyitä, pulikka vain käy koiran suussa ja sitten ohjaaja ottaa sen pois. Puolesta sekunnista aloitetaan ja aikaa pidennetään vähitellen. Tämän jälkeen kapulaa siirretään alemmaksi ja alemmaksi ja lopulta koira joutuu nostamaan sen itse lattialta esimerkiksi ohjaajan käteen.

Niinsanottu pakkonouto on edelleen melko vahvoilla monissa piireissä. Siinä ohjaaja avaa koiran suun, työntää kapulan paikoilleen ja pitää suuta kiinni hetken esimerkiksi silitellen koiran suupieliä. Voimakkaampi versio on esimerkiksi vääntää koiran korvaa, kunnes se avaa suunsa. Koira siis ottaa kapulan suuhunsa saadakseen kivun loppumaan. Sekä koiran että ohjaajan kannalta on kuitenkin motivoivempaa ja mukavampaa käyttää positiivista vahvistamista ja opettaa eläin pitämään noutamisesta.

Avoimessa luokassa tasamaanoudossa käytetään ohjaajan itsensä koepaikalle tuomaa puista noutoesinettä. Esineen kokoa ei ole säännöissä rajattu. Kapulan koko riippuu ohjaajan mieltymyksistä, koiran koosta ja kapasiteetista kantaa, suun leveydestä ja vastaavista asioista. Noutoesineitä on markkinoilla pienistä ohjatun noudon kapuloista aina parikiloisiin palveluskoiraharrastajien halkoihin. Kokeilemalla löytyy sopiva niin omistajan käteen kuin koirankin suuhun. Suuntaa-antavasti voisi sanoa, että staffille käy yleensä noin 300-600 grammainen kapula, jossa laippojen väli on noin 8-12cm.

Voittaja- ja erikoisvoittajaluokassa koiran tulee noutaa järjestäjän varaamia puu- ja metallikapuloita. Molemmissa on aina tarjolla noin kahdesta neljään kokovaihtoehtoa, joista ohjaajaa saa valita. Vieraan kapulan noutamista kannattaa harjoitella niin usein kuin vain mahdollisuus koittaa, koska monille koirille toisen koiran käyttämän pulikan ottaminen suuhun on etenkin aluksi hankalaa.

Staffin on usein vaikea aluksi ymmärtää, että noutokapulasta ei ole tarkoitus tehdä tulitikkuja ja että se ei ole sama asia kuin tien varresta löydetty keppi. Rahaa ja hermoja säästääkseen fiksu omistaja hankkiikin aluksi kapulan sijaan tai sen lisäksi paljon edullisia harjoituspulikoita, joiden avulla voi treenata nätisti pitämistä ja pureksimattomuutta. Hyviä harjoituspaloja saa esimerkiksi sahaamalla puisen harjanvarren noin vaaksan pituisiin paloihin. Kannattaa myös kysellä pidemmälle ehtineiltä tokoharrastajilta virkaheittoja tunnistusnoutokapuloita: ne soveltuvat erinomaisesti pitoharjoituksiin.

Pitoharjotuksissa toimitaan samalla tavalla kuin alkutreenissäkin, jossa opetettiin koiraa nostamaan kapulaa. Tällä kertaa kriteerinä ei kuitenkaan ole kapulan pitäminen suussa, vaan sen pitäminen suussa pureksimatta. Myös tässä harjoittelussa naksutin on hyvä apuväline, koska sillä on helppo vahvistaa juuri sitä oikeaa hetkeä, jolloin koira oli leuat paikoillaan. Koiraa voi myös vähän avittaa ja opettaa, ettei se vedä kapulaa mahdollisimman taakse poskihampaiden väliin, vaan että se pitäisi sitä vähän edempänä jolloin pureskeluriski ei ole niin suuri.

Pitoharjoituksia kannattaa tehdä vain silloin, kun koira on rento ja mieluiten vähän väsynyt. Aluksi paras harjoittelupaikka on oma koti, jossa treeniä voi tehdä vaikka lempisarjan mainostauoilla. Harjoitukset tulee pitää lyhyinä ja pyrkiä onnistumisiin, sillä pureskelu on itsessään palkitsevaa ja se vahvistuu joka kerta, kun koira pääsee sitä tekemään.

Kun kapulan pitäminen paikallaan ollen sujuu, voi koiran kanssa alkaa liikkua ja vähän lisätä kierroksia. Seurauttaminen kapula suussa on hyvä harjoitus. Samalla voi myös harjoitella noudon loppuasentoa eli esineen luovutusta joko ohjaajan edessä tai perusasennossa sivulla istuen.

Harvalle koiralle tuottaa vaikeuksia juosta heitettävän esineen perään. Saaliin jahtaaminen on sisäänrakennettuna kaikkiin petoeläimiin ja useimmilla käytös kytkeytyy melko herkästi päälle. Tämän vuoksi ei kannata haaskata treeniaikaansa kapulan viskelyyn, vaan harjoitella sitä, mikä yleensä on vaikeampaa: esineen tuominen ohjaajalle ja siitä irroittaminen.

Mikäli koira osaa pysyä käskystä paikallaan, voit harjoitella yksin. Jollei, käytä avustajaa pitämään koiraa halutulla paikalla. Kapula viedään koiran ja ohjaajan väliin - tarkoituksena on siis tehdä luoksetulo, jossa koira poimii kapulan mukaansa puolimatkassa. Sopiva välimatka on aluksi noin 10 metriä. Koira vapautetaan paikaltaan, mutta ei mielellään huudeta luokse ainakaan perinteisin käskysanoin, koska eläimen päähuomio pitäisi kiinnittyä kapulaan. Mikäli koira ei kiinnostu ohjaajasta vaan lähtee toiseen suuntaan, voi sitä kutsua vienosti nimeltä. Tarkoituksena on, että koira toisi kapulan ohjaajalleen. Aluksi riittää, että eläin liikkuu ohjaajaa kohti ja tulee hänen lähelleen. Oikealla palkan suunnalla (mahdollisimman läheltä haluttua luovutuspaikkaa) pyritään ohjaamaan koiraa lähemmäksi ihmistä.

Jos koira ei kiinnostu esineestä, lyhennä välimatkaa. Ohjaaja voi mennä esineen luo ja osoittaa sitä koiralle ja pyytää tätä nostamaan sen. Koiran ottaessa kapula suuhun ohjaaja peruuttaa pari askelta ja palkitsee koiran siinä. Vaihtoehtoisesti ohjaaja voi rynnätä kapulan luo itse ja napata sen mukaansa ja lähteä juoksemaan tulosuuntaansa. Tällä pyritään vahvistamaan koiran kiinnostusta esineeseen ja lisätä sen intoa liikkua haluttuun suuntaan.

Noudon ihannesuorituksessa koira juoksee sekä hakemaan että palauttamaan kapulaa yhtä kovaa. Vauhdikasta palautusta voi vahvistaa esimerkiksi leikkimällä kahdella tennispallolla. Tämä harjoitus sopii myös koirille, jotka mielellään omivat esineitä eivätkä halua antaa niitä takaisin ohjaajalle.

Laita koira liinaan, jotta voit tarvittaessa kontrolloida sen liikkeitä. Heitä pallo ja päästä koira sen perään. Kun koira kääntyy pallo suussa sinua kohti, heitä toinen pallo selkäsi taakse. Toista harjoitus muutaman kerran. Aluksi on tärkeää, että toinen heitto lähtee heti, kun koira kääntyy ohjaajaan päin, sillä tarkoituksena on vahvistaa nimenomaan ohjaajan suuntaan kohdistuvaa liikettä. Vähitellen toista heittoa aletaan viivyttää niin, että koira juoksee yhä lähemmäs ja lähemmäs ohjaajaa ennen kuin saa toisen pallon palkaksi.

Mikäli koiralla on vaikeuksia luovuttaa esine, anna se sille mahdollisimman usein takaisin onnistuneen luovutuksen jälkeen. Tai anna palkkioksi jokin vielä parempi lelu ja leiki sillä vähän aikaa. Innokkaan noutajan voi myös antaa kantaa kapula autolle tai osan kotimatkaa.

Paikallaolo-ongelmat korreloivat valitettavan usein innokkaan noutamisen kanssa. Malttamaton koira ei pysty jäämään paikalleen ohjaajan heittäessä kapulaa, vaan tekee varaslähdön tai vähintäänkin vinkuu ja nostaa takamustaan. Kultaisen keskitien löytäminen on melkoista tasapainoilua.

Älä anna koiralle koskaan tilaisuutta varastaa. Jos epäilet, että paikallaolo on hauvallesi liian vaikeaa kiihdyttävässä tilanteessa, älä käske sitä paikalleen. Pidä heiton aikana pannasta kiinni tai päästä koira irti vasta heiton jälkeen. Harjoittele paikallaoloa aluksi hyvin rauhallisesti. Pudota kapula puoli metriä tai metri koiran eteen, älä heitä pidemmälle. Vähitellen voit lisätä vaikeusastetta ja heittää pidemmälle ja kovempaa. Harjoitustilanteessa voit heitellä useita kapuloita peräjälkeen tai hakea itse kapulan takaisin, heittää uudelleen ja vasta toisella tai kolmannella kerralla lähettää koiran noutamaan.

Mikäli koirasi on hyvin kiihtyvää sorttia, älä jatkuvasti heitä kapulaa. Noutoa voi harjoitella monella muullakin tavalla kuin liikkeenomaisesti. Käy itse viemässä kapula tai tee erilaisia palautusharjoituksia. Treenaa palautusharjoituksia vinoilla linjoilla niin, että kapula ei olekaan sinun ja koiran välissä vaan jossain sivummalla.

Helppo tapa vahvistaa paikallaoloa heittotilanteessa, on käyttää palkkana juuri sitä mitä koira sinä hetkenä haluaa: noutoa. Heitä kapula. Palkitse koira hyvästä paikallaolosta heittämällä sen lempilelu olkasi yli (muista antaa vapautuskäsky!). Taakse suuntautuva palkitseminen vahvistaa koiran halua pysyä paikoillaan.

Muista vaatia koiralta katsekontakti ennen kuin annat noutokäskyn. Kontakti rauhoittaa koiraa ja estää sitä varastamasta.

Metallikapulan noutaminen kannattaa harjoitella samalla tavalla kuin puukapulankin. Naksutin on siinäkin erinomainen apuväline. Toisille koirille metalli on alkuvaiheessa suuri kauhistus. Inhoa voi yrittää vähentää esimerkiksi teippaamalla kapulan keskiosan ympärille jotain materiaalia, vaikkapa maalarinteippiä. Teippiä vähennetetään koko ajan, jolloin metalli paljastuu sieltä vähitellen ja koira tottuu siihen.

Metallinoutoa voi myös harjoitella erilaisilla esineillä. Jos koiran opettaa kantamaan lusikoita, kuulakärkikyniä, avainnippuja ja vastaavia, ei yksi kapula enää pitäisi olla suurikaan ongelma.